perjantai 22. kesäkuuta 2012

Juhannuksen kunniaksi: ensimmäiset "viralliset" aplikointini

Olen nyt näitä tekemiäni ensimmäisiä aplikointeja "piilotellut" jo niin kauan, että eiköhän läväistä ne tänne blogiin :D

Eihän sitä kukaan ole seppä syntyessään, joten kehitettävää on vielä paljon ja parhaat ideat muhivat vasta ajatuksen tasolla. Halusin aloittaa kuitenkin mahdollisimman yksinkertaisista kuvioista ja tälläisiä niistä tuli:



Kissapaita.

Tähän aplikointiin sain idean alun alkaen kirpparilta löytämästäni tassu-trikoosta. En ole mikään tassukuvion suuri ystävä (luulen sen johtuvan lapsuudestani, jolloin jossain välissä piirtelin tassukuvioita vihkojen koristeiksi niin, että tuli tassuähky), mutta trikoopala oli kuitenkin sen verran hyvän kokoinen, että olisi ollut sääli jättää se ostamatta. Mietin siis mielessäni, että miten sen voisi hyödyntää ja lopulta kangas tuntui suorastaan huutavan seurakseen mustaa kissaa, joka maalaa tassunjälkiään ympäriinsä ;)



Setti pienemmälle Liandlon Petronella-trikoosta ja ruskeasta joustofroteesta.

Tälle setille alkusysäyksen antoi puolestaan viivyttely. Panttasin nimittäin Petronella-trikoota niin kauan, ettei siitä lopulta saanut enää edes paitaa pienelle, pojan kasvaessa jo kankaan mitoituksen ohi. Halusin sitten tietenkin hyödyntää ihanan kankaan mahdollisimman tarkasti ja sain sen venymään shortseiksi, hihoiksi ja omena-aplikoinniksi.

Toisin kuin kissa-aplikointiin, en omenaan silittänyt tukikangasta taustalle ja siitä syystä se hieman "kupruilee" reunoistaan. Froteen kanssa yhdistettynä tuo kupruilu tekee siitä mielestäni kuitenkin sopivan rosoisen ja tyyliltään kovasti 70-luvun itse tehtyjä vaatteita muistuttavan. Niitä kun monesti ommeltiin pienellä budjetilla jämätilkuista, eikä aina ollut rahaa ostella tukikankaita. Mieskin sanoi, että näyttää siltä, kuin paidassa olisi omenan muotoinen reikä, eikä aplikointi :) Olen samaa mieltä.

4 kommenttia: